Se oli sitten siinä. Lento on jo takana ja torstaina nukuin jo omassa sängyssäni. Hyvä niin sillä pieni koti-ikävä ehti jo heräämään. Minulla on lisäksi pari pakettia jotka pitää viedä lahjansaajille ja ne alkavat jo painaa repussa. Ainakin yksi on niin herkullinen että se tekee mieli avata itse.

Toisaalta kyllä tuota matkantekoa olisi voinut jatkaakin, mutta luulen että lähes kaikki kesän tärkeimmät tavoitteet saavutettiin. Nyt omistan sopivat pyörät sekä arkeen että matkustamiseen, olen ajanut melkein euroopan halki ja kokenut alpit. Lentokone, lautta, kaapelivaunu alpeilla ja pari asiaa joita en ilkeä mainita, kaiken kaikkiaan oikein tapahtumarikas kesä. Jalkapallo-ottelu saksassa jäi kokematta ja hospitality-klubia unohdin käyttää, mutta nuo ovat hyvät alkutavoitteet ensi kesän matkalle. Mikäli suinkin mahdollista silloin lähdetään uudelle reissulle, tosin kulkuneuvoa harkitsen vielä. Ainakin tällä hetkellä on sellainen tunne että pyörä seisoo seuraavat pari kuukautta pihalla. Miettikää nyt millaista ajan ja energian tuhlausta, jos koko neljän viikon matkan pystyi tulemaan takaisin kolmen tunnin lennolla. :)

Myönnän että sunnuntain teksti ei ollut sellainen loppuhuipentuma kuin monet odottivat. Oli vain niin hankala kirjoittaa aiheesta mitään järkevää. Pyöräilystä pitävät voivat kuvitella ajamisen ilmankin ja muille en sitä kykene välittämään. Laitan kuitenkin pari aikaisempaa kuvaa hyvitykseksi. Harmi että sitä korkeusvaikutelmaa on hankala vangita. Nämä oli oikeasti todella vaikuttavia maisemia. Jälkimmäisessä näkyy myös hieman erästä kehumaani alamäkeä.





Muutama muukin kuva matkan varrelta  Ensimmäiseksi uusi hämähäkkiystäväni, kutsutaan häntä vaikka Klausiksi. Ensi järkytyksessäni meinasin tietenkin liiskata sen, mutta sitten huomasin kuinka harmittomalta ja ystävälliseltä se näytti auringossa keinuessaan. Kun veljellä on jotain vastaavaa lemmikkinä niin miksei se voisi vaan olla. Eletään ja annetaan toistenkin elää. Aamulla tuo oli jo kadonnut, mutta säilyin hengissä joten ei vahinkoa tästä.



Tämän kuvan piti olla kunnianosoitus T. Pratchettille ja alku Luther-tarinan kevennykselle. Ajatukseni oli kirjoittaa Lutherstadtin aiheuttamasta valaistumisesta ja omista teeseistäni. Kirjailijalle ominaisella tyylillä olisin sitten tajunnut mikä valtava työ uudessa reformissa on ja laiskana miehenä tekisin parhaani välttääkseni tätä. Olisin sitten perinteisesti päätynyt kertomaan murheeni tuopille. Se ei tuomitse eikä odota liikoja. Ironista kyllä laiskuus iski enkä koskaan ehtinyt ottaa kuvaa itsestäni tuopin kanssa.