Zürichissakin asuu kollega yliopistoajoilta ja vaikka suunnitelmat siirtyvät viikolla, he pystyivät tarjoamaan minulle miellyttävän torstai-päivän. Ensin he lähettivät minut testaamaan Zürichin kyljessä olevaa "mäkeä" ja myöhemmin vielä netti, pyykit ja grillausta hyvässä seurassa. Tämä oli parempi kuin hotelli.


Kuva 400m kaupungin yläpuolelta. Yllättäen väitän että alasajo oli hankalampaa. Toki nousu oli raskaampi, mutta alamäki oli vaikeampi.

Isäntäväki valvoi kanssani myöhään ja yhdessä koetettiin keksiä paras mahdollinen reitti loppumatkalle. Itään on kuulemma turha lähteä, sieltä ei löydy kuvailemiani reittejä. Päätettiin sitten että etelä ja Milanoon vievä reitti on paras. Ensin Brunneniin ja sitten suuren tunnelin läpi Sveitsin aurinkoiselle puolelle. Pääsen kiipeämään yli kilometrin korkeuteen ja sen jälkeen saan rullata alamäessä kymmeniä kilometrejä. Miten tuosta voisi kieltäytyä?




Kuinka minä tulenkaan katumaan sitä etten pitänyt kunnon kameraa mukana. Toinen asia mikä kaduttaa on etten hakenut ESA:n avaruuslentäjäksi. Heillä oli iso rekrytointitilaisuus alkuvuonna ja vaikka todennäköisyys olisi ollut pieni, ainakin minulla olisi komea hylkäyskirja todisteena yrityksestä. Tämä nousi mieleen kun huomasin että Cristian Fuglesang ammutaan avaruuteen uudestaan.