Sunnuntai oli pitkä päivä. Tarkoituksenani oli tosiaan kokea jumalanpalvelus Lutherstadtissa ja edellisen päivämatkan jäätyä lyhyeksi, jouduin heräämään aikaisin nopeaa Wittenbergiin taipaletta varten. Matkaa oli noin parikymmentä kilometriä, ja palveluksen ajaksi piti vielä löytää paikka tavaroille ja saada pyöräilyhousuja asiallisemmat housut jalkaan. Tämä pyhiinvaellus alkoi pienenä vitsinä, mutta mitä pidemmälle olen matkalla päässyt, sitä tärkeämmäksi se on tullut. Kaiken kaikkiaan onnistunut ja miellyttävä kokemus. Olen tehnyt pitkän matkan, ruokavalio on kelvannut paastoksi ja kaikenlaisia koettelemuksia on koettu. Mieli oli perillä pirteä ja kun vieraskielinen saarna meni yli ymmärryksen, ei tarvinnut tuntea syyllisyyttäkään. Toivottavasti olin oikeassa kirkossa.



Iltapäivällä jatkoin kohti Leipzigia ja hetken aikaa luulin matkasta tulevan helpon. Törmäsin nimittäin Berlin-Leipzig-pyörätiehen ja totta kai lähdin kokeilemaan sitä. Totuus reitistä oli huono vitsi. Ymmärränhän minä että on hyvä saada pyöräilijät pois tuolta valtateiltä, mutta jokin raja tässäkin tulisi olla. Tämä reitti kierteli kaikenmaailman kujia, metsiä, rantoja ja ainakin yhden suon. Tiedän että kotimaassa rämeellä pelataan jalkapalloa ja kannetaan eukkoja, mutta suopyöräily oli vielä minulle uutta. Enkä erityisemmin ihastunut. Pari tuntia syrjässä hidasteltuani, palasin pääväylällä ja loppumatka menikin tuplanopeudella. Nyt on taas uusi suuri kaupunki tutkittavana.

Maanantai meneekin aika varmasti Leipzigissa asioita hoitamassa. Pitää käydä ainakin takuuvaihtamassa kärähtänyt navigointilaitteeni. Laite rupesi huutamaan keskellä yötä tasaisella merkkiäänellä eikä ole käynnistynyt sen jälkeen. Ei tainnut kestää pyöräreissun kosteutta. 

Tiistaina pääsen jatkamaan uusilla keinoin. Sain nähkääs kuulla että vanha koulukaverini on vielä pari päivää lomailemassa tässä "lähistöllä". Pyörällä en kuitenkaan perille ehdi, siksi kokemukseni keski-Euroopan junaliikenteestä seuraavalla kerralla.