Barack Obama saapuu Berliiniin viikon päästä, mutta en jaksa jäädä odottamaan. Seuratkoon perässä jos haluaa tavata. Siispä tien päälle kohti Lutherstad Wittenbergia. Suorempaakin olisi päässyt, mutta muistan lukeneeni hyviä asioita Potsdamista joten lisäsin pienen mutkan matkaani. Kaupunki oli kyllä kieltämättä makuuni. Loistavat kevyen liikenteen väylät, moderneja kiinteistöjä ja paljon vesistöjä.



Mieleeni palasi myös jotain, joka aina välillä unohtuu. Isot tiet ovat alueiden välillä siirtymistä varten ja pienet alueiden sisällä siirtymistä varten. Ãlkää yrittäkö oikaista ison tien mutkaa asuinalueen kautta, ei vaikka GPS kuinka selvästi näyttäisi lyhempää reittiä. Aikaa menee ainakin tuplasti ja koko kroppa tärisee niillä kivetyillä kujilla ajaessa.

Opin lisäksi tunnistamaan uuden tyyppisen vaarallisen pinnan. Olin juuri ajanut infopisteen ohi, kun päätin kääntyä takaisin ja käydä tarkistamassa tietoni. Edessäni tien varrella oli asunto ja pihatie jossa näytti mahtuvan kääntymään. Valitettavasti omistaja oli ansoittanut paikan kevyellä, jyvämäisella hiekalla johon pyöräni upposi kuin veteen. Oli hyvä että olin jo hidastanut ja irroittanut kengät polkimista, muuten minäkin olisin hukkunut tuohon juoksuhiekkaan.


Turvallisen, lähes päällystetyn näköinen pinta minun jälkeeni.

Olisin onnistunut päivän tavoitteeseen ellei parin tunnin sade olisi katkaissut ajoa. Hyvät unet varmistaakseni jäin erääseen edeltävään kylään, jonka nimen olen jo ehtinyt unohtamaan. Eikä muuten löytynyt internettiä täältäkään, oli kuulemma rikki koko kylältä. Jotenkin minulla on sellainen tunne että tämä maa ei ole mikään edelläkävijä näissä asioissa.