Leipzigissa ehdin viettää kaksi yötä, mikä mahdollisti rauhallisen kiertelyn kaupungissa. Ehdin käymään läpi hyvän määrän paikallisia kohteita ja vihdoinkin löysin hakemaani goottilaista rakennustaidetta. Tiedättähän nämä rakennusten seiniin, kulmiin ja katoille asennetut julman näköiset demoni-/enkelipatsaat. Kuvia oli hankala ottaa, ne kun eivät yleensä olleet aivan katutasolla ja kännykameran zoomista on enemmän haittaa kun hyötyä.

Minne mennä jos tahtoo keskustella, mutta tietää ettei pärjää pelkällä saksalla? Paikalliselle yliopistolle tietenkin. Yliopiston tilat ovat levittäytyneet ympäri kaupunkia, mutta hyväähän siinä on se että menee minne vain löytää ainakin jonkun paikoista. Kävin mm. päärakennuksella ja kirjastolla, ja sieltä seutuvilta löysin myös ruokalan, jossa ryhdyin häiriköimään paikallista nört... tunnollisen opiskelijan näköistä nuorukaista. Tämä oli aika hauskaa, harmi ettei laitoksilla kesäaikaan ole ihan niin paljon toimintaa. Olisin varmasti koettanut mennä jollekin luennolle.

Jatkuva kielen vaihto tuo hieman ongelmia saksan opettelun kanssa. Joka kerta kun kirjoitan tänne, tai vietän iltapäivän jutellen tuttujen kanssa, unohdan kaiken matkalla oppimani. Esimerkiksi Berliniin saapuessa olin jo alkanut tajuta puhetta, pystyin siis erottamaan yksittäiset sanat vastapuolen lauseista ja sanat tuntiessani jopa tulkitsemaan lauseet. Kuitenkin vietettyäni yhden yön aiemmin esittelemäni suomalaisen seurueen kanssa, en enää kyennyt puhumaan saksaa. Tuntui että piti aloittaa alusta, aina kysymyssanoista lähtien.

Navigointi menee loppumatkalla hieman haastellisemmaksi sillä hajonneelle GPS:lle en saanut korvaajaa. Oli kuulemma vain autoon tarkoitettu, ei kestä tärinää tai kosteutta ja tälläiseen retkeilyyn olisi pitänyt olla pari kertaa kallimpi eXtreme-malli. Oli hankala valehdellakaan, kosta laite on sen verrana selvästi naarmuilla ja kolhuilla. Uutta en enää kuitenkaan osta, sillä matka on jo yli puolen välin ja liikkumaan pystyy helposti ilmankin.