Se oli sitten siinä. Lento on jo takana ja torstaina nukuin jo omassa sängyssäni. Hyvä niin sillä pieni koti-ikävä ehti jo heräämään. Minulla on lisäksi pari pakettia jotka pitää viedä lahjansaajille ja ne alkavat jo painaa repussa. Ainakin yksi on niin herkullinen että se tekee mieli avata itse.

Toisaalta kyllä tuota matkantekoa olisi voinut jatkaakin, mutta luulen että lähes kaikki kesän tärkeimmät tavoitteet saavutettiin. Nyt omistan sopivat pyörät sekä arkeen että matkustamiseen, olen ajanut melkein euroopan halki ja kokenut alpit. Lentokone, lautta, kaapelivaunu alpeilla ja pari asiaa joita en ilkeä mainita, kaiken kaikkiaan oikein tapahtumarikas kesä. Jalkapallo-ottelu saksassa jäi kokematta ja hospitality-klubia unohdin käyttää, mutta nuo ovat hyvät alkutavoitteet ensi kesän matkalle. Mikäli suinkin mahdollista silloin lähdetään uudelle reissulle, tosin kulkuneuvoa harkitsen vielä. Ainakin tällä hetkellä on sellainen tunne että pyörä seisoo seuraavat pari kuukautta pihalla. Miettikää nyt millaista ajan ja energian tuhlausta, jos koko neljän viikon matkan pystyi tulemaan takaisin kolmen tunnin lennolla. :)

Myönnän että sunnuntain teksti ei ollut sellainen loppuhuipentuma kuin monet odottivat. Oli vain niin hankala kirjoittaa aiheesta mitään järkevää. Pyöräilystä pitävät voivat kuvitella ajamisen ilmankin ja muille en sitä kykene välittämään. Laitan kuitenkin pari aikaisempaa kuvaa hyvitykseksi. Harmi että sitä korkeusvaikutelmaa on hankala vangita. Nämä oli oikeasti todella vaikuttavia maisemia. Jälkimmäisessä näkyy myös hieman erästä kehumaani alamäkeä.





Muutama muukin kuva matkan varrelta  Ensimmäiseksi uusi hämähäkkiystäväni, kutsutaan häntä vaikka Klausiksi. Ensi järkytyksessäni meinasin tietenkin liiskata sen, mutta sitten huomasin kuinka harmittomalta ja ystävälliseltä se näytti auringossa keinuessaan. Kun veljellä on jotain vastaavaa lemmikkinä niin miksei se voisi vaan olla. Eletään ja annetaan toistenkin elää. Aamulla tuo oli jo kadonnut, mutta säilyin hengissä joten ei vahinkoa tästä.



Tämän kuvan piti olla kunnianosoitus T. Pratchettille ja alku Luther-tarinan kevennykselle. Ajatukseni oli kirjoittaa Lutherstadtin aiheuttamasta valaistumisesta ja omista teeseistäni. Kirjailijalle ominaisella tyylillä olisin sitten tajunnut mikä valtava työ uudessa reformissa on ja laiskana miehenä tekisin parhaani välttääkseni tätä. Olisin sitten perinteisesti päätynyt kertomaan murheeni tuopille. Se ei tuomitse eikä odota liikoja. Ironista kyllä laiskuus iski enkä koskaan ehtinyt ottaa kuvaa itsestäni tuopin kanssa.

Sunnuntaina jätin tavarani hotellille, vettä, takkia ja pitkiä housuja lukuun ottamatta. Suunnittelin palaavani lähtöpaikkaan joten turha paino pois. Edessä oli kuitenkin yli puolentoista kilometrin nousu päivän aikana. Hieman harmittaa että unohdin hotellille myös kamerani, sillä kaikki vuoret eivät näytä samalta.

Nousin Altdorfista St. Gotthardin solaan ja sen jälkeen lähdin laskeutumaan maan välimeren puoleisiin osiin. Odottamani pitkä lasku jäi osittain kokematta, sillä otin junan takaisin jo Airolosta. Tosin ehti tuossakin laskemaan noin kilometrin alaspäin, reitin korkeimmat paikat ovat noin kahdessa kilometrissä. Näin nopeassa nousussa korkeuden vaikutuksen myös huomaa. Ylemmät alueet eivät olleet samalla tavalla kauniita kuin alempana ja jos aurinko ei olisi paistanut, ajaessa olisi voinut tulla kylmä.

Päivä oli kaikin puolin nautittava ja erinomainen päätös reissulle. Hankala tätä on sen paremmin sanoiksi pukea. Pyöräilyä, ei sen enempää eikä vähempää. Mikäli pitää pyöräilystä tämä on parasta seutua mitä minä tiedän, enkä osaa edes kuvitella kaikkia alueen mahdollisuuksia maastopyöräilijöille.

Viikonloppu oli upea. Ajoin kaksi päivää Zürich - Altdof väliä sveitsin vuoristossa ja koska päivämatkat olivat lyhyitä olo pysyi vahvana koko ajan. En silti kutsuisi ajoa helpoksi. Aurinko paistoi ja aina pysähtyessä hiki valui lähes noroina. Nestettä join päivän aikana neljä litraa ja aurinkovoiteesta huolimatta jotain ehti palamaan. Nahkaani rauhoitellakseni ajoin lauantaina hyvin lyhyen matkan Brunnenista Altdorfiin.

Huomasin myös että Zürichissä ajaminen on oma taiteenlajinsa. Suomen ja saksan kaupungeissa on helppo löytää perille melkeinpä vain ilmansuunnan ja risteyskatujen perusteella. Kadut on kaavassa joten pääteitä tietä voi seurata pari korttelia sivussa ja päätyy lähes samaan paikkaan.

Täällä tällainen suunnistaminen ei toiminut. Iän ja mäkien vuoksi hyvin harva tie kulkee suoraan tässä kaupungissa. Vaikka minä tiesin reittini ja näin vuoret, joiden välisestä laaksosta olin suunnitellut meneväni, tarvitsin lopulta kartan että pystyin etenemään sujuvasti. Vaikka katu lähti risteyksestä etelään se saattoi hetken päästä kurvata jyrkästi pohjoiseen. Parhaassa vaiheessa tarkistin kadunnimen jokaisessa risteyksessä. Suuntaviittoja oli kyllä paljon, mutta ne osoittivat aina paikkoihin joita minun kartalta ei löytynyt. Täällä se navigointilaite eri tarkkuuksineen olisi ollut painonsa arvoinen.

Ajo olisi ollut helpompaa Lucernin kautta, mutta perjantaina ajoin syrjäisempää Einsiedeln-reittiä. Se oli majapaikastani katsoen lyhyempi, tarjosi lauttamahdollisuuden ja sitä paitsi halusin säästää Lucernin myöhemmäksi. Olen jo ostanut lentolipun ja siksi minun täytyy palata jotain kautta Zürichiin muutaman päivän päästä.



Toinen haaste olivat nämä nousut. Ne tuntuivat loputtomilta ja kuormatun pyörän eron kuormaamattomaan huomasi heti. Nopeus ei päätä huimannut ja kaipasin pyörään kevyempiä vaihteita. Oli pitkiä välejä joissa ajoin pienimmällä vaihteella ja sekin tuntui vääntämiseltä. Mielestäni kevyt poljenta ja paljon kierroksia on aina paljon parempi taktiikka. En kuitenkaan valita, vaatii vain hieman totuttelua. Palkkioksi sain aivan uskomattomia alamäkiä. Laskiessani Brunnenia kohden ajoin pari kymmentä minuuttia lähes polkematta ja vauhtia oli sen verran että pysyin vieressä ajavien autojen mukana viidenkympin alueella. Polkien olisi päässyt nopeampaa, mutta onneksi ei ollut mitään kiirettä. Pyörää täytyy kyllä taas kehua sillä nopeus ei tuntunut takamuksessa.  Ainakin pyörä oli vakaampi kuin minä, joka koetin kovasti olla katsomatta sivulle. Siinä ei ollut kuin kaide minun ja tyhjyyden välillä.

Zürichissakin asuu kollega yliopistoajoilta ja vaikka suunnitelmat siirtyvät viikolla, he pystyivät tarjoamaan minulle miellyttävän torstai-päivän. Ensin he lähettivät minut testaamaan Zürichin kyljessä olevaa "mäkeä" ja myöhemmin vielä netti, pyykit ja grillausta hyvässä seurassa. Tämä oli parempi kuin hotelli.


Kuva 400m kaupungin yläpuolelta. Yllättäen väitän että alasajo oli hankalampaa. Toki nousu oli raskaampi, mutta alamäki oli vaikeampi.

Isäntäväki valvoi kanssani myöhään ja yhdessä koetettiin keksiä paras mahdollinen reitti loppumatkalle. Itään on kuulemma turha lähteä, sieltä ei löydy kuvailemiani reittejä. Päätettiin sitten että etelä ja Milanoon vievä reitti on paras. Ensin Brunneniin ja sitten suuren tunnelin läpi Sveitsin aurinkoiselle puolelle. Pääsen kiipeämään yli kilometrin korkeuteen ja sen jälkeen saan rullata alamäessä kymmeniä kilometrejä. Miten tuosta voisi kieltäytyä?




Kuinka minä tulenkaan katumaan sitä etten pitänyt kunnon kameraa mukana. Toinen asia mikä kaduttaa on etten hakenut ESA:n avaruuslentäjäksi. Heillä oli iso rekrytointitilaisuus alkuvuonna ja vaikka todennäköisyys olisi ollut pieni, ainakin minulla olisi komea hylkäyskirja todisteena yrityksestä. Tämä nousi mieleen kun huomasin että Cristian Fuglesang ammutaan avaruuteen uudestaan.

Yllätykset tekevat elämästä virkistävää ja iloisena yllätyksenä kuulin että vanha kaverini on lomailemassa Zürichissä. Tämä tarjosi mahdollisuuden vaihtaa kuulumisia hänen kanssaan ja koska vaihtoehtona oli polkupyöräily, päätin tehdä pienen muutoksen matkaani ja siirtyä junalla nopeasti Sveitsiin. Matka oli pitkä, mutta rautatiet toimivat täällä päin hyvin eikä ongelmia ilmaantunut. Henkilötietoni eivät tosin kirjautuneet aivan oikein saksalaisten järjestelmiin. Jyväskylä => Jyaskali. Matkan aikana suoritin myös suunnitellut, joskin hyvin pikaiset visiitit Nürnbergin ja Münchenin kaupunkeihin, jälkimmäisestä ehdin jopa ottamaan kuvan todisteeksi.



Näin loppumatkalla myös ensimmäisen kerran pilvien peittämiä alppeja. Näitten takia tänne tultiin ja ilokseni noihin vuoristoetappeihin ei ole enää montaa päivää.

Ensimmäinen Zürichin ilta oli vauhdikas. Paljon oli tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi ystävääni näin ja kokeneiden oppaiden johdolla vanhan kaupungin paikat tulivat nopeasti tutuksi. Kiitokset tällekin isäntäparille, odottakaa muutama vuosi niin kyllä minä sinne Dubliniinkin ehdin.


Olen periaatteessa ollut tyytyväinen tähän astisiin lämpötiloihin, sopiva kylmyys on tehnyt ajamisesta helppoa. Toisaalta matka on antanut yllättävän kuvan mannerilmastosta. Puhun aina silloin tällöin lämpimään keski-Eurooppaan muuttamisesta, mutta en minä tällaiseen lähde. Keskiviikko oli matkan ensimmäinen lämmin päivä. Sattoi olla osin tämän muutoksen syytä, mutta Zürich esittäytyi todella eläväisenä ja kauniina paikkana. Ihmisiä oli liikkeellä paljon ja valokuvauksesta nauttivat ihmiset arvostaisivat varmasti tämän laakson mahdollisuuksia. Joka rinteeltä avautuu upeita näkymiä vastakkaisille mäille ja tietenkin joenrannalle.